Konferenssimatkat liikuttavat!

    

Videoon on koottu kuvia 3. - 4.6.2013 Effectuation -konferenssissa Ranskassa Lyonissa kävellessäni Parc de la Tête d'Or -luonnonpuistoon sekä -puistossa.  Pari videolla olevaa kuvaa on myös Espanjan matkalta, jossa kävin perheeni kanssa niin ikään vuonna 2013.

Liikkeessä pysyessä voi rentoutua ja samalla tutustua myös uusiin maisemiin...

Tämä video oli myös kokeilu Jyväskylän yliopiston Tutkija bloggaa -kurssilta. Tarkoituksena oli kokeilla videon tekemistä ja julkaisemista blogissa.

Verkostoitumalla eteenpäin

Konferensseissa tutkijat pääsevät esittelemään omaa tutkimustaan ja keskustelemaan samanhenkisten tutkijoiden kanssa. Konferenssit ovat siis yhtäältä inspiroivia ja kiinnostavia kuin toisaalta myös jossain määrin henkisesti kuormittaviakin tapahtumia. Mieli on valppaana siltä varalta, että kuulisi jostakin jonka tutkimus liittyisi omaan aiheeseen, tai voisi tuoda siihen uutta näkökulmaa. Toisaalta myös vieraat tutkimusaiheet voivat olla kiinnostavia, koska niistäkin voi oppia jotakin ja esimerkiksi omia esitystapojaan voi hioa toisten esityksiä katselemalla.

Konferensseihin osallistuminen vaatii sekä rahoitusta, että tutkimuksen etenemistä sellaiseen vaiheeseen, että tutkimusta on järkevää esitellä muille tutkijoille. Usein konferenssien yhteydessä kuitenkin järjestetään myös esimerkiksi tohtorikoulutettaville ja post-doc -tutkijoille omia seminaarejaan, joissa heille annetaan vähän henkilökohtaisempia vinkkejä siihen, kuinka he voisivat kehittää oma tutkimustaan. Tällöin vaatimukset työn etenemisestä eivät ole niin suuret, vaan myös keskeneräistä tutkimusta voi esitellä muille. 

Suurimman mahdollisuuden konferenssit tarjoavat erityisesti verkostoitumiseen ja toisten tutkijoiden kanssa vuorovaikuttamiseen. Näin ollen onkin paljon itsestä kiinni minkälaisia kontakteja konferenssimatkoilla saa luotua ja kuinka hyödyllisiä ne loppujen lopuksi ovatkaan.

Liikkuminen avartaa! 

 

Tutkimuksellisen antoisuutensa lisäksi konferenssimatkat ovat siis oivallisia paikkoja myös nähdä maailmaa. Kävelen ja lenkkeilen paljon kotona ollessani ja tutustun ympäristööni parhaiten juuri kävelemällä. Kun antaa mielen vaellella eikä hermostu vaikka eksyisikin, voi löytää sellaisia paikkoja mistä tahansa, joihin ei suunnitellusti ehkä olisi voinutkaan törmätä. Itse ainakin eksyn helposti, eikä suuntavaistoni ole paras mahdollinen, mutta hahmotan ympäristöäni parhaiten juurikin kävelemällä sen riittävän tarkasti läpi.

Kävely, lenkkeily ja uiminen ovat myös minulle erinomaisia tapoja ajatusten järjestämiseen ja rentoutumiseen. Usein juuri lenkkeillessä jumiutuneet ajatukset löytävät uusia ratoja ja mahdottomalta vaikuttanut ongelma ratkeaa kuin itsestään. En ole ainoa joka pitää liikkumista avaimena rentoutumiseen ja sitä kautta mahdollisena ikkunana luovuuteen, ja aiheesta voi lukea lisää vaikkapa täältä Psychology Todayn kirjoituksesta "Jog your brain".    

Ote kirjoituksesta: "The brain needs huge amounts of energy. Imaging tests confirm that workouts flood the brain with blood and oxygen. Exercise also increases activity in the frontal lobe, the part of the brain involved in complex reasoning and attention." Eli kävely konferenssitilanteessa voi olla hyvinkin hyödyllistä ymmärtämisen kannalta sillä urheilu tuottaa aivoihin verta ja happea, lisäten samalla kykyä monimutkaiseen järkeilyyn sekä keskittymistä edistävien etuaivolohkojen aktiivisuutta! 

 

Aloittamisesta ja ryhtymisestä

Aloittaminen ei ole aina helppoa. Joskus sitä vaan tuijottaa vihaisena ruutua ja miettii ettei siihen tee mieli laittaa mitään sanoja. Ettei ole mitään sanottavaa eikä mitään syytä minkä vuoksi edes pitäisi aloittaa. Löytyy monta hyvää syytä miksi juuri sillä hetkellä olisi hyvä tehdä jotakin muuta. Hoitaa velvoitteita joille ei ole löytynyt muuten aikaa. 

Siinä missä tämän blogin aloittaminen sinänsä oli helppoa koska se oli pakollinen kurssitehtävä Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen Tutki(ja) Bloggaa kurssilla, edelliseen kurssiin, Tieteen Popularisointi, liittyvän pakollisen kurssitehtävän tekeminen ei ollutkaan yhtä helppoa. Siinä piti julkaista blogiteksti Tiedettä kaikille -blogissa. Teksti, joka käsitteli oman tutkimuksen popularisoinnin suunnitelmaa. Lähtökohtaisesti omia ajatuksia piti saattaa julkiseen muotoon. Kivuliasta ja arveluttavaa. "Nehän on keskeneräisiä? Just nyt en jaksaisi etsiä tämän pätevämpiä linkkejä... Eihän tässä ole mitään järkeä.

Tarvitseeko aina ryhtyä?

Joskus ryhtymättä jättäminen voi olla myös suotuisa lopputulema. Se voi rohkaista altistamaan itseä asioille joita yrittää vältellä ja johtaa jopa suotuisiin lopputulemiin. Se voi olla tilan antamista itselle ajatella asioita hieman pidemmälle ja hieman kokonaisemmiksi kuin mitä ne olisivat olleet ilman ryhtymisen välttämistä. Ajatusten siirtymistä sivuraitelle ei välttämättä aina kannata pitää siis pahanakaan asiana, mikäli työskentely muuten etenee. Näin ainakin siis kirjoittamis- ja ajattelutyössä. Tuskin tietoisista tauoista on haittaa muuallakaan.

Luovuus tarvitsee taukoja kukkiakseen. Tukkoisilla aivoilla tuskin syntyy sellaisia loppuratkaisuja joilla olisi merkitystä kokonaisuuden kannalta. Tai toisaalta ei pidä yleistää; voi toki syntyä niinkin, mutta kyllä sitä toivoisi ettei se aina olisi niin kivuliasta. Edellisen linkin mukaan:"The space and quiet that idleness provides is a necessary condition for standing back from life and seeing it whole, for making unexpected connections and waiting for the wild summer lightning strikes of inspiration—it is, paradoxically, necessary to getting any work done." Wikipedia kertoo, että idle tarkoittaa ei-minkään tekemistä, huolellista jouten oloa. Ja että se on paradoksaalisesti jopa merkityksellistä töiden loppuunsaattamiselle.

Onko pakko olla täysin jouten jos se ahdistaa?

Niin, onko? Vai voiko antaa itselleen luvan rentoutua esimerkiksi selvittämällä mitä uusi käsite, esimerkiksi "idleness" tarkoittaa ja kuinka itse käsitän sen? En tiedä. Minä kyllä joskus teen niin. Joskus käyn lenkillä. Pidän kiinni tietynlaisista rutiineista vaikka ei aina huvittaisi. Onko se oikein? Onko se väärin? Yritän kuitenkin pysyä aloittamisen ja ryhtymisen toimessa, enimmäkseen. Satunnaiset tekemättömyystilat saavat minut välillä ärsyyntymään ja välillä helpottumaan.

Tähän blogiin ja kirjoitukseen on ryhdytty Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen Elina Jokisen järjestämien tiedeviestinnän koulutusten kautta. Joskus ryhtymiseen tarvitaan jos jonkin sorttisia ponnistuksia. Sen tiedostaminen auttaa hakeutumaan sellaisiin tilanteisiin, joiden kautta toivottu ryhtyminen mahdollistuu. Myös siihen saattaa tarvita luovan tilan mahdollistavaa jouten oloa.